Nuuskutellen: Kaikenlaista hauskaa tekemistä

Tämän viikon tiistaina pääsin taas tottistelemaan Juvalle. Mukaan käytiin nappaamassa minun uusi kaveri Roffe ja Roffen emäntä (Roffe on ruotsalainen). Me yritettiin leikkiä jo takapenkillä matkan aikana, mutta ihmiset kielsi. Pöh. Tottistelemassa oli taas hirmu kivaa. Treenattiin seuraamista, liikkeestä istumista ja maahanmenoa, ohittamista ja luoksetuloa. Kotimatkalla ei enää leikittänyt niin paljon kun veto oli treenien jälkeen vähän poissa.

Torstaina käytiin sitten Jasun, Unnan ja Deanin kanssa etsimässä hiekkamonttua, josta pari tyyppiä oli vinkannut Mammalle koirapuistossa aikoja sitten. Matkaa kuopalle oli vajaa 10km Mikkelistä, mutta haasteellista oli sen löytäminen. Kerran piti ajaa ohi, kunnes oikea paikka löytyi. Ja hirmu kiva paikka se olikin! Paljon tilaa juosta, Mammalla iso kasa nakkeja mukana (tie aika lähellä joten minut piti pitää nakeilla luona) ja sheltit juoksukavereina. Mikäs sen mukavampaa. Pehmeässä hiekassa oli rankkaa juosta, mutta onneksi Mammalla oli vettä mukana. Lopulta kun en jaksanut enää juosta kakaran kanssa, Mamma otti minun kanssa vielä luoksetuloharjoituksia. Unna oli hyvin mukana ja totteli aina Mamman paikka-komentoa minun vierellä ja tuli Mamman luokse kilpaa minun kanssa. Vaikka vain minä sainkin nakkeja... Lähtö kuopalta tuli siinä vaiheessa kun nakit loppuivat. Koska kello ei vielä ollut paljon, Mamma ja Jasu päätti, että käydään vielä mökillä katsastamassa talven tuhot. Minusta oli IHANAA päästä taas mökille ja tarkastin heti koko tontin, ettei kukaan vaan ole sinne tunkeutunut. Dean ja Unna ihmetteli sillä aikaa laineiden loisketta rannassa. Illalla kotona olikin sitten mukavan raukea olo.

Perjantaina lähdettiin taas eläinlääkärille. Mamma oli seuraillut minun liikkeitä ja menemistä taas ja halusi varmistaa, että onko minun hidastumiseni selän kivuista johtuvaa. Tohtori paineli ensin minun yläselkää ja huomasi heti vian olevan siellä ja minun todellakin olevan kipuinen. Sain sitten semmoisen piikin niskaan joka teki ihan raukeaksi. Sitten minusta otettiin kolme röntgenkuvaa selästä. Jo ensimmäisestä kuvasta lääkäri huomasi minulla olevan kalkkeumaa selkärangassa. Eli ongelma ei olekaan ollut lihaksissa tai hermoissa vaan ongelma on koko ajan ollut selkärangassa. Loppujen lopuksi kalkkeumia oli vain kahdessa nikamassa, yksi yläselässä ja yksi niskassa. Ne kuitenkin riittävät aiheuttamaan minulle kipua. Lääkäri kuitenkin lohdutti, että ennusteeni on hyvä, koska kalkkeumia ei ole sen enempää. Nyt toivotaan, että vialliset nikamat luutuisivat umpeen viereisien nikamien kanssa, jolloin kipu häviäisi kokonaan. Selkä olisi hieman jäykempi, mutta vain hieman. Ongelmia voi kuitenkin aiheuttaa se, jos luutuminen tapahtuu hitaasti. Tällöin osittain luutuneet nikamat voivat raksahtaa uudelleen irti jos satun esimerkiksi hyppäämään jostakin ja pidentää toipumisaikaa. Sain lääkkeeksi kortisonia ja kipulääkettä ja ylhäältä alas suuntautuvia hyppyjä on vältettävä ja sellaisia leikkikavereita jotka painivat tai törmäilevät... Onneksi minun kaverit ovat kovia juoksemaan eivätkä niinkään painimaan. Paitsi Dean. Mutta se onkin niin höttöinen ettei se voi aiheuttaa minulle enempää ongelmia selkään.

Tänään käytiin Mamman kanssa metsälenkillä ja minä pääsin purkamaan energiaa vapaana juosten. Perjantaisen lepäilyn jäljiltä (koko päivä meni krapulassa rauhoituksen takia) minulla oli aika paljon virtaa, joten lenkillä ei tullut juurikaan käveltyä. Mammaa taisi ärsyttää kun irtosin melko kauas välillä ja lenkkipolulla oli yllättävän paljon ihmisiä. Joitakin saattoi ihmetyttää kun minä poukkasin metsään ja Mamma jäi tielle seisomaan, eikä edes yrittänyt kutsua minua takaisin. Pari ohikulkijaa katsoi Mammaa vähän kummissaan kun tein näin. Ne ei varmaan huomanneet, että minä olin vain parinkymmenen metrin päässä ja Mamma näki minut koko ajan. Mamma koki kuitenkin paremmaksi siirtyä syvemmälle metsään ettei kukaan kokisi tarvetta valittaa minun touhuista. Kuljettiin sitten polkua joka sattui olemaan aika reippaasti suon puolella, joten kotiin tultiin tassut märkinä.

Lopuksi kuvia Mamman kännykästä.