Kuukauden pikakelaus

Nyt on tässä pidellyt kiireitä, joten blogia ei ole tullut päiviteltyä. Hieman kuukaudesta löytyy kuitenkin kuvamateriaalia, joten tässä joitakin otoksia.

Minä ja Unna futiskentällä kirmaamassa

Unnalla oli liian paljon vauhtia minun makuuni

Futiskentällä on kyllä melko mukavasti tilaa touhuta

Kivaa!

Mamma juoksuttaa

Savonlinnassa automatkan jälkeen

Olin veneilemässä (maalla olevassa paatissa)

Savonlinnan Lissu-vuohi

Pakkohan sitä outoa otusta oli yrittää saada leikkimään

Lissu ei kuitenkaan lämmennyt

Tämä viikonloppu on kulutettu mejä-leirillä. Lauantaina lähdettiin vähän matkan päähän Mikkelistä Rämälän metsästysmajalle opettelemaan jäljestystä. Ensin ihmisille pidettiin jotain teorialuentoa ja meidän koirien oli odotettava autoissa sen aikaa. Sitten ihmiset lähtivät harjoittelemaan jäljen tekoa metsään. Joillekkin koirista tuli tosi kova hätä ja ne alkoivat ulvoa ja haukkua, mutta minä olin aika rauhassa. Ihmiset olivat metsässä aika pitkän aikaa ja minulla oli hyvä mahdollisuus siinä ottaa pienet päiväunet.

Myöhemmin iltapäivällä lähdettiin ensimmäiselle jäljelle. Se oli kylläkin vasta ihan harjoitusjälki, vain noin parikymmentä metriä pitkä eikä siinä ollut kuin yksi kulma, lisäksi kaikki koirat kulkivat saman jäljen. Isukki ohjasi minut sille ja ensin en oikein ymmärtänyt mitä piti tehdä ja lähdin hieman sivuun haistelemaan, mutta sitten toisella makauksella (kohdassa jossa verta lisätään sieneen) älysin että se veren hajuhan jatkuu ja lähdin seuraamaan sitä. Kolmannella makauksella lähdin vähän väärään suuntaan, mutta palasin pian jäljelle ja pääsin jopa kaadolle (hirvensorkalle) saakka. Kurssin ohjaajat antoivat minulle aika hyvää palautetta.

Kun ihmiset olivat syöneet, lähdettiin lopulta pari tuntia hautuneille kunnollisille jäljille. Mamma ohjasi minut tällä kertaa jäljelle, joka oli pituudeltaan 20x20x20m eli vajaan neliön muotoinen, jossa oli kaksi kulmaa ja makausta. Merkkasin ensimmäisen makauksen hyvin ja pysyin jäljellä lähestulkoon koko ajan, mutta kahta muuta makausta en malttanut merkata ja viimeisen kulman jälkeen lähdin ilmajäljelle, joka johti minut pari metriä sivuun kaadolta ja Mamma joutui palauttamaan minut oikealle jäljelle. Ohjaaja kehui minut luonnonlahjakkuudeksi ja Mamman hyväksi ohjaajaksi, koska se malttoi olla ohjaamatta minua (meidän koirien pitää saada työskennellä jäljellä rauhassa, mahdollisimman paljon ilman ohjausta). Kaikki kehuivat minua tosi paljon ja muut ihmiset olivat tosi ihmeissään kun kuulivat, että olen vasta vajaa 7kk. Koska kurssi oli noutajakerhon järjestämä, suurin osa muista koirista oli tietysti noutajia. Noutajat ovat yleensä aika vauhkoa sakkia joten kaikki ihmettelivät miten 7 kuukautinen pentu voi olla niin rauhallinen (noutajat suurinpiirtein hyppivät seinille). Minua vähän hermostutti muiden energisyys, joten olin sitten korostetun rauhallinen. Pääsin kuitenkin leikkimään joksikin aikaa 4½ kuukautisen Miina-novascotiannoutajan kanssa. Meillä oli tosi hyvät painit ja lopulta väsähdettiin molemmat niin että kellahdeltiin vain toistemme päälle ja lopulta jäimme maahan pötköttämään kylki kyljessä.

Iltapuolesta suurin osa ihmisporukasta lähti tekemään koirille jälkeä joka jäisi hautumaan yön yli. Minun ihmisten ohjaaja kuitenkin sanoi, että minun jälkeä ei kannata vielä verettää, vaan Mamman ja Isukin kannattaa vain suunnistaa ja merkitä se ja verettää se vasta aamulla. Minä jäin taas muiden koirien kanssa autoon lepäämään. Kun Mamma ja Isukki tuli takaisin, oli metsästysmajalle viritetty nuotio ja myöhemmin siinä paisteltiin makkaraa. Minä en kuitenkaan päässyt jaolle. Mamma tuli välillä katsomaan minua, mutta olin niin väsynyt, että nukuin pitkin pituuttani auton takapenkillä, enkä vaivautunut nousemaan Mammaa tervehtimään. Makkaran jälkeen lähdettiin yöksi kotiin.

Sunnuntaina päivä aloitettiin jo ennen yhdeksää, kun ihmiset lähtivät aamupalalle majalle. Aamupalan jälkeen oli ohjelmassa paukkuarkuus-testi. Testissä mies meni jonkin matkan päähän ampumaan haulikolla ja koirakkojen piti ohjata koiriaan pikkuhiljaa lähemmäs. Isukki ohjasi minua, koska Mamma on itsekin hieman paukkuarka. Minä kuitenkin lopussä säikähdin paukuttelua ja menin vähän paniikkiin. Minulla meni jonkin aikaa palautua säikähdyksestä kunnes uskalsin tulla takaisin majan luokse. Paukkutestin jälkeen muut koirat lähtivät yön yli jäljilleen ja minun jäljen lähti yksi ohjaaja verettämään. Mamma ja Isukki kävivät vuorotellen katsomassa parin koiran suoritusta jäljellä ja tulivat sitten takaisin minun luokse. Jälkien jälkeen olikin ihmisillä sitten ruoka ja sen jälkeen loppukoe. Sitten kun oli todettu, että kaikki läpäisivät kurssin, jaettiin palkinnot ja minäkin sain ihan oman ensimmäisen palkintoni! Minulle oli kuitenkin vielä se yksi jälki metsän uumenissa. Mukaan lähti Mamman ja Isukin lisäksi ohjaaja ja pari katsojaa. Mamma oli aika hermostunut ja se vaikutti vähän minuunkin. Jäljen alku oli tehty melko avomaastoon, mikä ei ole hyvä sillä sellaisessa maastossa tuuli pääsee haittaamaan hajua varsinkin melko tuoreessa jäljessä. Minä olin aluksi melko hämmentynyt ja pyörin ympäriinsä ja palasin jälkeä melko matkan takaisinpäinkin. Mamman piti ohjata minut lähestulkoon ensimmäiselle makuulle saakka koska ilmavainu vei minut ihan sivuun. Siitä eteenpäin oli kuitenkin hieman helpompaa, vaikka lähdin vieläkin vähän sivuraiteille. Toinen makaus oli kohdassa, jonka jälkeen alkoi tiheä pusikko ja sitten minulla ei ollut enää mitään vaikeuksia vaan suunnistin suoraan jälkeä pitkin kaadolle. Kotiin palattuamme olen ollut aika väsynyt ja mielelläni vain nukkunut sohvalla.

Herkullinen palkinto?

Voittajafiilis!