Koirakavereita tapaamassa

Viime kirjoituksesta unohtui mainita, että enhän minä silloin keskiviikkona ihan toimettomana ollut vaan kävin lenkillä Piitun ja Tuulin kanssa. Kyseessä oli tosin vain hölmö hihnalenkki. Me oltaisiin Piitun kanssa haluttu kovasti leikkiä, mutta ihmiset ei antanut ja Tuulikin innoistui vähän loikkimaan leikkimielellä.

Piitu

Tuuli

Tämän viikon tiistaina käytiin taas agiliitämässä. Mamma oli jotenkin ihan muissa maailmoissa eikä sitä tuntunut kiinnostavan yhtään treeni. Onneksi minä olin terässä ja osasin keskittyä esteisiin. Harjoiteltiin lisää putkea ja hyppyjä ja uutena esteenä puomia ja siinä kontaktipintoja. Putkessa olin jälleen hyvä, kunnes putki laitettiin kokonaan U:n muotoon jolloin Mamma oli toisessa päässä mutta kuitenkin minun vierellä. Sitä minä en tajunnut yhtään, että miksi en saa mennä suoraa Mamman luo ilman putkea. Enkä sitten mennyt. Joten putken treenaus ei mennyt ihan putkeen niinsanotusti. Puomi oli ihan hassu kun siinä oli päällä tosi paljon nakinpalasia ja minä sain vain kulkea estettä pitkin ja syödä nakkeja. On siinäkin urheilua. Ohjaaja kehui minua että menin tosi reippaasti, mutta minähän menen nakkien voimalla vaikka kuuhun. Viimeisenä harjoiteltiin kotiläksyjä eli "eteen" käskyä ja yhdistettiin se sitten hyppyihin. Mamma meinasi tehdä virheen ja antaa minulle nakin ennen esteitä, jolloin kiinnitin jonkin aikaa huomiota vain Mamman käsiin ja meinasin kiertää yhden esteen. Ymmärsin kuitenkin lopulta että ne nakit tulee sieltä esteiden takaa. Mammalta sujuu jo ihan hyvin minun lähettäminen esteille eikä sen tarvitse itse olla siellä vastaanottamassa enää.

Keskiviikkona lähdettiin sitten Mamman kanssa Savonlinnaa kohti taas. Siellä ohjelmassa oli lähinnä irtijuoksentelua metsässä mikä on aina kivaa. Käytiin myös lenkillä Bellan ja Nitan, eli minun saksanpaimenkoirakavereiden kanssa. Bella ja Nita ovat molemmat minua nuorempia ja isompia eikä ne tajua aina miten rajuja ne on joten minä koin parhaaksi kulkea n. 50m muiden edellä, jotta saisin rauhassa haistella. Kotona olikin sitten aika jäykkä ja hieman kipeä olo, kun sakemannit oli olleet vähän turhan rajuja eikä minun selkä kestä sellaisia leikkejä nyt. Pitää jatkossa ehkä vähän välttää yhteislenkkejä Bellan ja Nitan kanssa. Onneksi Mammalla oli lääkelaukku mukana, joten sain kivunlievitystä ja seuraavana päivänä oltiin sitten ihan rennosti.

Savonlinnasta tultiin kotiin eilen ja viikonloppuna ei olekaan sitten mitään suurempaa ohjelmaa. Eli saan lepäillä ja nauttia rauhassa auringonpaisteesta parvekkeella. Hyvää viikonloppua!

PS. Jos ei keksi mitä kesällä tekisi, kannattaa harrastaa perhostenpyydystystä! Minusta se on ihan superhauskaa!

Kiireinen viikko

Tämmöinen olo minulla oli viime perjantaina krapulapäivänä

Mutta tällä viikolla minulla on ollut ihan hirmuinen kiire.

Maanantaina ohjelmassa oli metsälenkki uuden ystäväni Roffen kanssa. Minusta Roffe oli hirmu kiva kaveri ja sitä oli välillä hauska jallittaa kun se on niin ruotsalainen ettei se aina ymmärrä. Se ei esim tajunnut minun hepulointia vaan katsoi vaan ihmeissään ja yritti haukkua minulle jotain mutta enhän minä ruotsia osaa... Minä kuljen metsälenkeillä aika reilusti omia teitäni (mutta kuitenkin kuuloetäisyydellä Mammasta) ja Roffe taas on aivan päinvastainen. Roffe pysyy yleensä näköetäisyydellä sen Mammasta, mutta minä näytin Roffelle, että kyllä sitä voi vähän kauemmaksikin seikkailla. Välillä Roffe jänisti ja palasi ihmisten luo kun minä jatkoin vielä omia reittejäni. Yhdessä vaiheessa nappasin pupunhajunkin ja lähdin karvat pystyssä pitkäkorvaa etsimään, mutta en kuitenkaan löytänyt heti joten palasin Mamman luo. Roffe kävi vielä varmuuden vuoksi tarkastamassa minun jälkeni. Lenkille tuli kestoa melkein pari tuntia, mutta ei se mitään kun hauskaa oli!

Roffella oli kiire

Keskellä metsääkin saattaa unohtua kenen kanssa on liikkeellä ja silloin se on tarkistettava

Tiistaina aloitettiin aamu Mamman kanssa juoksulenkillä samoissa maastoissa missä edellisenä iltana oli Roffen kanssa seikkailtu. Minä sain olla irti, jotta molemmat voisivat juosta rennommin ja minä vähän leveämpiä linjoja. Hiffasin aika äkkiä että jos Mamma on juoksulenkillä, sitä ei kannata hävittää näkyvistä koska se ei silloin jääkään odottamaan minua. Juoksin sitten melkein loppumatkan Mamman edessä polulla, jotta pysyisin menossa mukana. Illemmasta treffasin jälleen Roffen kun lähdettiin ajamaan kohti Juvaa ja ensimmäisiä agilitytreenejä! Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin hyppyjä ja putkea. Minä olin heti ammattilainen hypyissä ja osasin välittömästi hypätä kahden hyppyesteen yli Mamman (ja nakkikulhon) luo. Suurin osa muista koirista hyppäsi yhden ja kierti toisen. Mutta minä tajusin että esteiden yli on lyhyin tie nakkikulholle, joten käytin sitä. Putki pelotti minua ensin tosi paljon, enkä millään meinannut uskaltaa siihen mennä, mutta kun tajusin että nakkikulho odottaa siellä toisessa päässä edelleen päätin uskaltaa! Ja sitten uskalsin jo mennä pitkänkin putken ja lopulta Mamma sai jo lähettää minut putkeen ja juosta itse vierellä, koska menin siihen niin reippaasti. Treeneissä piti odotella aika paljon, koska esteitä oli vielä niin vähän, osallistujia aika paljon ja ohjaajia vain kaksi, mutta hauskaa se silti oli! Parasta oli yhdessä teko Mamman kanssa.

Keskiviikkona minulla olikin sitten lepopäivä, koska alkuviikko oli ollut niin rankka. Kävin vain normaaleilla lenkeillä Mamman kanssa ja illalla Isukkikin tuli kotiin.

Torstaina olikin sitten viikon rankin päivä. Mamma pomppasi pystyyn jo aamukuudelta (minä jäin vielä Isukin kainaloon unille). Vähän ennen kahdeksaa Mamma sitten pakkasi minut ja minun kevythäkkini autoon ja hurautettiin hakemaan Jasu ja Dean. Suuntana oli Mikkelin ryhmänäyttely, jossa kehä alkoi 9.30 ja tuomarina Paavo Mattila. Minun sisko Manta ja veli Patu jättivät tulematta paikalle, mutta minun toinen veli Vili tuli paikalle. Vili esiintyi oikein hyvin, mutta ei ollut rakenteellisesti tuomarin mieleen joten tuloksena EH. Koska Manta ei tullut paikalle, minä olinkin ainoa osallistuja nuorten narttujen luokassa. Mammaa taisi vähän hermostuttaa, mutta minä esiinnyin tapani mukaan täydellisesti ja annoin tuomarin katsoa hampaatkin ihan nätisti. Itse arvostelu meni näin: "Kaunis sopusuhtainen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Aavistuksen kevytpiirteinen pää, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä jäntevä runko. Luusto voisi olla vankempaa. Hyvin kulmautunut. Hyvä kaulapeite ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös." Tulos näyttelystä oli sitten Nuo-ERI1 eli luokan voittaja. Tuomari totesi, että seistessä olisin sertifikaatin arvoinen (SA), mutta liikkeessä en ihan yllä vaaditulle tasolle. Tuomari kuitenkin lohdutti minua, että olen vielä nuori ja luustoni voi kehittyä vielä vankemmaksi. Oltiin kuitenkin Mamman kanssa erittäin tyytyväisiä tulokseen. Esiintymisen päätteeksi käytiin ostamassa pehmis ja minäkin sain palkinnoksi vähän sitä lipaista. Dean oli tosiaan mukana henkisenä tukena minulle ja harjoittelemassa omia tulevia näyttelyitään varten.

Omaa vuoroa odottelemassa kehässä

Mitenniin hönön näköinen?

Yhtä jalkaa marssittiin Mamman kanssa

Välillä pitää esiintyä yleisölle

Viimeinen pönötys

Torstai ei kuitenkaan päättynyt vielä siihen. Näyttelyistä lähdettiin hakemaan Unna ja sitten ajettiin Käpälämäen match showhun. Paikalla oli tosi paljon koiria! Ja ikävä hiekkakenttä joka pöllysi tuulessa. Mamma ilmoitti minut nakkikisaan ja junioriluokkaan. Junioriluokkaa jouduttiin odottelemaan useampi tunti, joten välissä käytiin osallistumassa nakkikisaan. Kyse oli siis kilpailusta jossa nopein nakkiensyöjä voittaa. Nakinpalasia oli jonossa maassa ja ne piti sitten syödä mahdollisimman nopeasti. Minun aika oli tasan 18 sekuntia, mutta en ollut lähelläkään voittoa koska nopein ahmatti oli syönyt nakit reilussa 13 sekunnissa! Mutta minua se ei haitannut, sainhan sentään nakkeja. Junioriluokan parina meillä oli edellisistä postauksistakin tuttu labradorinnoutaja (se joka minua aina kiusasi). Labradori esiintyi melko levottomasti, joten minä pääsin antamaan kostoni voittamalla suvereenisti. Punaisten (parivoittajien) kehässä oli paljon vastuksia, mutta iso yllätys saatiin kun minä voitin! Olin siis PUN1. Tuomari kommentoi, että valitsi meidät koska ei ole koskaan nähnyt yhtä hyvinkäyttäytyvää metsästyskoiraa. Pääsimme siis BIS (Best in Show) kehään, jossa vastuksena oli muun muassa kukas muu kuin Dean! Unna valitettavasti ei ollut sijoittunut, vaikka oman parinsa voittikin. Dean oli kuitenkin hakannut punaisten kehässä kaikki muut pennut! Tuomari oli hirmu tuima ja minä en enää yhtään jaksanut keskittyä siihen antaako Mamma minulle nakin vai ei, joten esiintymiseni oli jo heikompaa. Iloinen ylläri saatiin jo siitä kun Dean sai BIS4 nauhan. Mammalla ei ollut suuria odotuksia, mutta kun tuomari tulikin seuraavaksi Mamman luo oltiin molemmat aika ihmeissämme. Meidän tulos oli siis BIS3! Saatiin palkinnoksi iso säkki Mustin ja Mirrin tuotteita (auton takapenkin suojus, puruluita, Natural Menu-ruokaa, pallo yms.) sekä tietysti ruusukkeet sekä punaisten kehän voitosta, että BIS sijoituksesta. Nyt minulla on jo kolme ruusuketta! Ensimmäisenihän oli siis viime syksyn mätsäristä jossa oli SIN2.

Mutta eihän meidän torstai siihenkään vielä päättynyt. Käytiin Mamman kanssa lepäämässä pari tuntia kotona, sitten haettiin taas Jasu ja Unna kyytiin ja Roffe ja Tiiakin vielä ja lähdettiin superkuumassa autossa ajelemaan Juvalle tottistreeneihin. Tällä kertaa paikalla ei ollut virallista ohjaajaa, joten meno oli rennompaa. Mikä oli hyvä, koska minä en jaksanut enää yhtään keskittyä. Mamma harjoitteli sitten pääasiassa istumisen kestoa minun kanssa. Sitten otettiin porukalla häiriöringissä ohitusharjoituksia ja lopuksi jälleen luoksetulo. Tällä kertaa Mamma halusi ottaa hallitun luoksetulon. Se siis komensi minut pysymään paikalla ja käveli sitten minusta poispäin ja lopulta kääntyi ja kutsui minua. Vierellä oli siis myös muita koiria, mutta me on Mamman kanssa harjoiteltu hallittua luoksetuloa kahdestaan, joten se on melko vahva. Osasin jopa tulla Mamman sivulle istumaan suoraan.

Torstai oli siis superrankka, joten tänään sain ottaa taas kevyemmin. Kävin pari pienempää lenkkiä päivällä ja kotona hieman leikin ja nukuin. Myöhemmin päivällä Mamma kuitenkin pakkasi minut taas autoon. Suuntana olikin meidän saarimökki, jossa olen käynyt viimeksi viime vuoden juhannuksena. Minua vähän jännitti venekyyti, mutta perillä oli hirmu hauskaa kun pääsin touhottamaan itsekseni ympäristöön kun ihmiset touhusi mökillä omia tylsiä puuhiaan. Minä kuljin pari tuntia rantoja pitkin tutkiskellen ja sitten jatkoin touhuja mökin pihapiirissä. Välillä piti käydä kerjäämässä ihmisiltä vähän ruokaa ja sitten jatkaa omia touhuja. Mökillä oli hirmu hauskaa! Paluumatka ei ollut niin hauska kun mentiinkin nopeammalla veneellä ja minä en ymmärtänyt miksi minun nenään tuleekin niin kovasti ilmaa. Onneksi rannalle ei kestänyt veneillä kauan, koska minua alkoi jo hermostuttaa. Nyt illalla onkin ollut mukavan raukea olo...

Aurinko vähän pilkahteli

Keppi!

Mikä tuo tuollainen "Karjala" on? Mehän ollaan Etelä-Savossa...

Liian hidas kuvaaja

Liian hidas kuvaaja otos 2

Saatiinhan se koirakin kuvaan

Pönötyskuva

Mamman mamma opettaa ettei sen keräämiä keppejä saa varastaa...

Jos on nätisti voi kuitenkin saada oman

Sain oman kepin!

Kaikenlaista hauskaa tekemistä

Tämän viikon tiistaina pääsin taas tottistelemaan Juvalle. Mukaan käytiin nappaamassa minun uusi kaveri Roffe ja Roffen emäntä (Roffe on ruotsalainen). Me yritettiin leikkiä jo takapenkillä matkan aikana, mutta ihmiset kielsi. Pöh. Tottistelemassa oli taas hirmu kivaa. Treenattiin seuraamista, liikkeestä istumista ja maahanmenoa, ohittamista ja luoksetuloa. Kotimatkalla ei enää leikittänyt niin paljon kun veto oli treenien jälkeen vähän poissa.

Torstaina käytiin sitten Jasun, Unnan ja Deanin kanssa etsimässä hiekkamonttua, josta pari tyyppiä oli vinkannut Mammalle koirapuistossa aikoja sitten. Matkaa kuopalle oli vajaa 10km Mikkelistä, mutta haasteellista oli sen löytäminen. Kerran piti ajaa ohi, kunnes oikea paikka löytyi. Ja hirmu kiva paikka se olikin! Paljon tilaa juosta, Mammalla iso kasa nakkeja mukana (tie aika lähellä joten minut piti pitää nakeilla luona) ja sheltit juoksukavereina. Mikäs sen mukavampaa. Pehmeässä hiekassa oli rankkaa juosta, mutta onneksi Mammalla oli vettä mukana. Lopulta kun en jaksanut enää juosta kakaran kanssa, Mamma otti minun kanssa vielä luoksetuloharjoituksia. Unna oli hyvin mukana ja totteli aina Mamman paikka-komentoa minun vierellä ja tuli Mamman luokse kilpaa minun kanssa. Vaikka vain minä sainkin nakkeja... Lähtö kuopalta tuli siinä vaiheessa kun nakit loppuivat. Koska kello ei vielä ollut paljon, Mamma ja Jasu päätti, että käydään vielä mökillä katsastamassa talven tuhot. Minusta oli IHANAA päästä taas mökille ja tarkastin heti koko tontin, ettei kukaan vaan ole sinne tunkeutunut. Dean ja Unna ihmetteli sillä aikaa laineiden loisketta rannassa. Illalla kotona olikin sitten mukavan raukea olo.

Perjantaina lähdettiin taas eläinlääkärille. Mamma oli seuraillut minun liikkeitä ja menemistä taas ja halusi varmistaa, että onko minun hidastumiseni selän kivuista johtuvaa. Tohtori paineli ensin minun yläselkää ja huomasi heti vian olevan siellä ja minun todellakin olevan kipuinen. Sain sitten semmoisen piikin niskaan joka teki ihan raukeaksi. Sitten minusta otettiin kolme röntgenkuvaa selästä. Jo ensimmäisestä kuvasta lääkäri huomasi minulla olevan kalkkeumaa selkärangassa. Eli ongelma ei olekaan ollut lihaksissa tai hermoissa vaan ongelma on koko ajan ollut selkärangassa. Loppujen lopuksi kalkkeumia oli vain kahdessa nikamassa, yksi yläselässä ja yksi niskassa. Ne kuitenkin riittävät aiheuttamaan minulle kipua. Lääkäri kuitenkin lohdutti, että ennusteeni on hyvä, koska kalkkeumia ei ole sen enempää. Nyt toivotaan, että vialliset nikamat luutuisivat umpeen viereisien nikamien kanssa, jolloin kipu häviäisi kokonaan. Selkä olisi hieman jäykempi, mutta vain hieman. Ongelmia voi kuitenkin aiheuttaa se, jos luutuminen tapahtuu hitaasti. Tällöin osittain luutuneet nikamat voivat raksahtaa uudelleen irti jos satun esimerkiksi hyppäämään jostakin ja pidentää toipumisaikaa. Sain lääkkeeksi kortisonia ja kipulääkettä ja ylhäältä alas suuntautuvia hyppyjä on vältettävä ja sellaisia leikkikavereita jotka painivat tai törmäilevät... Onneksi minun kaverit ovat kovia juoksemaan eivätkä niinkään painimaan. Paitsi Dean. Mutta se onkin niin höttöinen ettei se voi aiheuttaa minulle enempää ongelmia selkään.

Tänään käytiin Mamman kanssa metsälenkillä ja minä pääsin purkamaan energiaa vapaana juosten. Perjantaisen lepäilyn jäljiltä (koko päivä meni krapulassa rauhoituksen takia) minulla oli aika paljon virtaa, joten lenkillä ei tullut juurikaan käveltyä. Mammaa taisi ärsyttää kun irtosin melko kauas välillä ja lenkkipolulla oli yllättävän paljon ihmisiä. Joitakin saattoi ihmetyttää kun minä poukkasin metsään ja Mamma jäi tielle seisomaan, eikä edes yrittänyt kutsua minua takaisin. Pari ohikulkijaa katsoi Mammaa vähän kummissaan kun tein näin. Ne ei varmaan huomanneet, että minä olin vain parinkymmenen metrin päässä ja Mamma näki minut koko ajan. Mamma koki kuitenkin paremmaksi siirtyä syvemmälle metsään ettei kukaan kokisi tarvetta valittaa minun touhuista. Kuljettiin sitten polkua joka sattui olemaan aika reippaasti suon puolella, joten kotiin tultiin tassut märkinä.

Lopuksi kuvia Mamman kännykästä.

Löysin aamulenkillä myyränkolon ja pitihän se käydä tsekkaamassa!

Väsytti

Sillä pitkällä 3h lenkillä nähtiin joutsenpariskunta

Naisvuoren huipulla!

Aika korkeella oltiin...

Sen jälkeen piti ottaa päikkärit. Mamman vaatteet ovat aina sopiva tyyny.

Pesän voi rakentaa tyynystäkin

Miksi minun aamu-unia häirittiin...

Päivisin on hauskaa tutkailla mitä kaapeista löytyy. Noiden tuolien pitäisi muka estää minua...

 Ensi viikolla minulla alkaa agilityeskari! Ja lisäksi tottistreenit jatkuvat, eli kaikkea kivaa on tiedossa jatkossakin.

Mätsäri

Sunnuntaina käytiin taas mätsärissä. Isukki ei tällä kertaa lähtenyt mukaan, joten treffattiin Jasu, Unna ja Dean paikan päällä. Minua ihasteltiin jälleen kerran ja Mamman mukaan esiinnyin täydellisesti. Ekassa parissa meitä vastassa oli novascotiannoutaja, joka esiintyi ihan hyvin, mutta tuomari valitsi minut paremmaksi. Tuomarilla oli jännä mittakeppi, jolla se mittasi minut (39cm). Punaisten kehässä oltiin sitten yhdessä Unnan kanssa, joka myöskin voitti oman parinsa (beagleä vastaan jopa, hyvä Unna!). Dean oli sillä aikaa hoidossa pullakojun luona. Tuomari tipautti meidät ulos kehästä toisena, mikä yllätti Mamman täysin, koska esiinnyin niin hyvin. Myös Unna tipautettiin kehästä aikaisin pois, eli ei meidän porukalle palkintoja taaskaan mätsäristä. Onneksi oli lämmin ja aurinkoinen päivä eikä haitannut istua ulkosalla.

Dean hienosti sinisten pentujen kehässä

Minä pöydällä

Jasu ja Unna

Liikuntaa

Ollaan taas jääty Mamman kanssa kahdestaan tänne Mikkeliin kun Isukki aloitti työt Savonlinnassa. Minulle tuli tosi iso itku kun tajusin, että Isukki lähti. Olen murjottanut useamman päivän, mutta eilen se onneksi tuli taas kotiin!

Käytiin keskiviikkona treffaamassa taas shelttitrioa koirapuistossa. Nella kierteli tapansa mukaan omia teitään, mutta minä Dean ja Unna riehuttiin oikein kunnolla! Dean oli koko ajan joko minun tai Unnan karvoissa kiinni ja minä juoksutin kakaraa ympäri puistoa. Lopulta olin niin väsynyt, että tyydyin vain mutustelemaan keppejä sillä aikaa kun Dean ja Unna vielä riehui. Mukavaa oli päästä taas kakaran kanssa riehumaan.

Torstaina aloitettiin Mamman kanssa canicrossin treenaus. Mamma osti minulle hurtan y-valjaat ja tosi hienon joustonarun, jotta sentään välineet olisi kunnossa. Ja sitten lähdettiin lenkille. Aluksi mentiin vain kävellen ja Mamma yritti näyttää minulle, että minun kuuluu kävellä sen edellä eikä saa pysähtyä haistelemaan. Vähän minulla oli vaikeuksia ymmärtää homman juju, mutta aika hyvin kuljin kuitenkin edellä ja ihan kevyellä vedolla kun Mamma piti hihnaa tiukalla. Lopulta tultiin tienpätkälle, jossa meni minua kiinnostava haju ja sen voimalla lähdin tosissani vetämään. Mammalla oli suuuuuuria vaikeuksia pysyä yhtään minun mukana, koska olisin mennyt paljon nopeampaa kuin Mamma jaksoi juosta. Melko hyvin se kuitenkin yritti ja minun voimilla jaksoin sitä tosi kovasti vetääkin. Canicross on kuitenkin normaalijuoksua rankempaa, koska kokoajan on pysyttävä samassa kohdassa ja vielä vetääkin, joten kyllä minäkin sitten hyydyin kun matkalle alkoi sattua ylämäkiä. Loppujen lopuksi lenkin pituudeksi tuli noin 7km.

Myöhemmin ohjelmassa oli treffit Piitun ja Piitun omistajan Idan kanssa. Tuuli oli tällä kertaa jäänyt kotiin. Mentiin ensin kaukaloon, jotta voitiin purkaa meidän pahimmat juoksuvimmat. Piitu juoksutti minua tosi kovaa ja Mamma ihmetteli että miten minä edes osaan juosta niin kovaa! En minä kauaa jaksanut spurttailla, mutta vähäsen sentään. Sitten lähdettiin hihnalenkille lammen ympäri. Piitu opetteli hienosti hihnassa kävelyä samalla, mutta minä olin vielä canicross-tuulella ja vedin Mammaa kuin viimeistä päivää. Käveltiin koirapuistoon, jossa oli se edelliskirjoituksen labradori ja sekarotuinen taas leikkimässä. Labradori meinasi taas aloittaa samat räkytysleikit, mutta tällä kertaa minulla oli Piitu minun tukena ja Piitu tuli aina väliin poliisina, jos labradori kävi liian äänekkääksi. Pian puistoon tuli vielä kaksi muuta pienehköä pystykorvaa ja siitähän me sitten kunnon pippalot saatiin. Minusta oli kivaa juosta isossa porukassa puistoa ympäri!

Perjantaina oli taas erilaista ohjelmaa kun lähdettiin Mamman kanssa päivälenkille. Ja se lenkki jatkui ja jatkui ja jatkui. Loppujen lopuksi lenkki kesti 3h10min ja matkaa tuli 15km. Matkan varrella pidettiin yksi minuutin mittainen tauko kun Mamma otti pari kuvaa minusta. Minä jaksoin kyllä kävellä helposti (mitä nyt loppumatkasta yritin vihjata Mammalle miten mukavaa minua voisi olla kantaa). Mamma meinasi lopussa hyytyä ihan totaalisesti, mutta kyllä sekin loppuun asti pinnisteli. Loppupäivästä se ei enää sitten jaksanutkaan liikkua, joten onneksi Isukki tuli kotiin minua lenkittämään.

Valitettavasti näistä touhuista ei juurikaan ole kuvia, muuta kuin pari Mamman kännykässä. Joten kuvasaastetta tulee myöhemmin!