Sivut

lauantai 22. syyskuuta 2012

Sateinen syyskuu

Pitkä tauko ollut taas bloggailusta. Mamma on muka niin "aikuinen" nykyään, että se vaan käy töissä eikä ehdi minun kanssa blogia kirjoittaa. Pyh sanon minä. Ellukin on jo kasvanut hurjasti tässä välillä ja on kohta jo ison koiran näköinen. Onneksi vasta kohta. Toistaiseksi se on vielä se höntti ja pehmoinen pikkusisko. Päästiin siskon kanssa myös valvomatta ruokasäkille yksi päivä. Mamma kun tuli kotiin odotettiin molemmat sitä rantapallon kokoisina. Minusta Mamma ei ollut huolissaan, mutta siskoa se yritti oksettaa ja kun se ei onnistunut, sisko pakattiin jälleen kerran kantokoppaan ja Mamma otti sen mukaan toimistokoiraksi turvallisuussyistä. Siskon tyrä olisi saattanut vaikka revetä lisää täyden mahan takia. Onneksi mitään ei käynyt vaan sisko nukkui päivän aikana mahansa tyhjäksi ja kun ne tuli Mamman kanssa kotiin se hoksasi oksennukset joilla minä olin päivän aikana tyhjennellyt mahaani ja hölmö meni niitä syömään.

Sohvamyllerrystä
Huomatkaa että siskon pylly on tässä suoraan ylöspäin. Ihme vänkyrä.

Edellisen kirjoituksen jälkeen olen käynyt Mamman kanssa mökillä sekä omalla porukalla, että Bellan, Tuulin ja Jarin kanssa (Tuuli=Mamman työkaveri). Syötiin siskon kanssa niin paljon karviaisia, että meinattiin molemmat haljeta. Ihmiset ihmetteli että eikö piikit haittaa meitä mutta onhan meillä tuota naamanahkaa suojana. Bella leikki kovasti Ellun kanssa, mutta minä keskityin enemmän herkkujen metsästykseen.

Lisää kuvateksti
Sisko ei vielä ymmärrä että korvat ei sovellu lentämiseen...
Älä Mamma kuvaa kokoajan vaan siskoa!
Sisko totuttelee jo veteen
Kävin myös Pieksämäellä näyttelyssä. Mukana olivat myös minun sisarukset Patu ja Manta ja minun isi Remu ja puolisisko Pulu ja Selma-täti. Minua ei yhtään kiinnostanut mikään näyttelyttäminen, joten tyhjin käsin saatiin tulla kotiin. Mamma vannoi, ettei enää lähde minun kanssa näyttelyyn ennenkuin minun selkä ja motivaatio ovat taas kunnossa.

Savonlinnassa ensin harjoiteltiin
Siskolla ei jarrut aina toimi
(c) Jari Savijärvi
(c) Jari Savijärvi
(c) Jari Savijärvi
(c) Jari Savijärvi
Seuraavalla viikolla Isukki pakkasi minut ja siskon autoon ja ajoi Savonlinnaan, jonne jäin Isukin vanhempien luokse hoitoon. Ellu jatkoi matkaa Juvalle kasvattajan luo hoitoon. Ihmiset nimittäin matkusti pidennetyksi viikonlopuksi Roomaan.

Siinä ne kököttää jossain Colosseumilla ilman meitä. Ihan typerä kuva.
Onneksi ihmiset tuli pian kotiin ja päästiin normaalin arjen pariin. Nyt vietetään mukavan rentoa lauantaita. Minä köllöttelen kantokopassa ja sisko nukkuu Mamman kyljessä sängyllä. Piakkoin pitäisi varmaan nosuta päivälenkille, mutta mikäs tässä köllötellessä...

Huomatkaa superpehmusteet. Tuplapeti alla ja kolmoispeti häkin katolla. Ja silti tunnen sen herneen allani...
Meillä on taas jokapaikka täynnä portteja...
Siskon uusi suosikkilelu. Miten tuo muka voisi olla hauska?

1 kommentti:

  1. Mainioita olette molemmat ja ahneitakin, kuten beaglet tuppaa olemaan (nimimerkillä kokemusta on). Mutta karviaisethan on terveellisiä. Ellu on tosiaan kasvanut jo kovasti. Mukavaa syksyn jatkoa ja mammalle terveisiä, että hienoja kuvia tässä Avan blogissa!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista