Sivut

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pimeyttä ja mökkeilyä

Meillä on siskon kanssa nyt samanlaiset huomioliivit. Näytetään ihan keltaisilta makkaroilta niissä, mutta Mamman mukaan meidät näkee niissä paljon paremmin kuin jos ei olisi mitään niskassa. Vainni.

No okei kyllä siskon näköjään huomaa paljon helpommin kuin minut... Minulle ihmiset "unohti" laittaa liivin päälle

Torstaina käytiin pitkästä aikaa Mamman kanssa Juvalla treeneissä. Minulla olisi ollut mahdollisuus harjoitella hyppyä, mutta Mamma sanoi, että parempi välttää kaikkia ylimääräisiä selänrasituksia. Selkä kun on nyt ollut ihan kunnossa jo jonkin aikaa. Otettiin sitten vain jäävien liikkeiden treenausta, mitkä minulta sujuu jo oikein hyvin ja rivitottistakin, jossa tapani mukaan loistin. Ja meidän luoksetulo sai superkehut kun osaan niin hienosti asettua luoksetulossa suoraan perusasentoon ilman ylimääräistä käskyä. Mutta minä olenkin ekspertti siinä asiassa. Edellisistä treeneistä oli niin pitkä aika, että olin ihan poikki kun pääsin autoon ja nukuin koko automatkan takaisin. 

Tänään käytiin mökillä. Mamma istui nuotion ääressä, mutta me siskon kanssa riehuttiin ja leikittiin ja tutkittiin koko kaksi tuntia kun mökillä oltiin. Löydettiin me mätä kalakin mitä minä vähän maistelin. Mamman mukaan meitä odottaa matokuuri heti kun maanantaina pääsee taas apteekkiin. Mutta oli se sen arvoista.

Tuitui sisko!
Siskoa pitää vähän juoksuttaa
Vinkulelu + paljon vauhtia = superhauskaa!
Mitäköhän Mamma nauroi kun se kävi näitä kuvia läpi?
Näin käy kun kuvaaja on liian hidas
WHIIIII
Ensin me leikittiin näin...
...ja sen jälkeen näin
Siskon myllytystä
Siskojen salaisuuksia
Päänkallistuskilpailu
Välillä siskokin juoksutti minua
Mutta silti minä nappasin siltä lelun
Ja sitten mentiin taas!
Mihin se nyt jäi...?
Siellä se vaanii
Taas mennään!
Violetti kieli?? Eeei kun lelu suussa.
Mitenniin kukkapenkeissä ei leikitä? Hyvinhän se sujuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti