Sivut

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rakastettuja

Me ollaan tosi rakastettuja! Saatiin sekä Pimulta ja Typyltä että shetlantilaisilta tämmöinen palkinto:







Lainaus: "Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia".

Kiitämme tästä tunnustuksesta molempia!

Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Mutta me rikotaan sääntöjä eikä palkita ketään kun kaikki ketä me haluttaisiin palkita, on jo saaneet tämän palkinnon. Nyyh. 

Ja sitten muihin aiheisiin.

Tänään on ollut siskolla vauhdikas päivä. Ensin ne lähti Mamman kanssa aamulenkille (voiko klo 12 jälkeen enää käyttää sanaa aamulenkki?), jossa ne rämpi vähän metsässä kun Mamma hävitti polun. Luntahan on täällä siis polveen saakka, joten siskolla oli aika työ tulla perässä. Sitten ne meni koirapuistoon treffaamaan sekarotuista Niiloa. Niilossa on tanskandoggia, bokseria ja australianpaimenkoiraa. Sisko sai ensin leikkiä pienemmän sheltin kanssa, joka oli 6kk ja hyvin pirtsakka tapaus. Sitten sisko meni Niiloa morjestamaan isojen puolelle, mutta Niilon innokkuus pelotti siskoa liikaa. Sitten ihmiset lähti treenaamaan pentujen kanssa hihnakäytöstä, jossa sisko oli häiriökoirana nuoremmalle Niilolle. Niilo kun on vasta 4kk ja ei yhtään osaa kulkea hihnassa. Sisko oli kuitenkin näyttänyt sille mallia miten otetaan kontaktia ja ohitetaan muita koiria (mistä sisko on sen oppinut, en tiedä). 

Siskon lenkin jälkeen me lähdettiin Mamman kanssa lenkille. Meillä on nyt joku ihmeen intensiivijakso hihnatreenauksessa, koska minäkään en saanut yhtään vetää hihnassa. Pöh. Aina kun vedän, Mamma kääntyy ympäri ja vie minua takaisinpäin kunnes hihna on taas löysällä. 

Myöhemmin iltapäivällä me lähdettiin Mamman ja siskon kanssa tapaamaan vielä Piitua ja Tuulia. Me oltiin siskon kanssa hirmu innoissaan kavereiden tapaamisesta, eikä hihnassa nätisti kulkemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta kuitenkin Mamman taskussa olleet nakit vei voiton... Käytiin vähän koirapuistossa, missä minä ja sisko antauduttiin kepinsyöntiin. Mamma ei jostain syystä tykännyt siitä, vaan pisti minut lopulta hihnaan, että lopettaisin. Sitten lähdettiinkin takaisin kotiinpäin. 

Sisko on nyt ihan taju kankaalla, enkä itsekään ole järin virkeällä päällä, joten kuvia sun muuta taas seuraavassa postauksessa. Nyt hyvää yötä!



1 kommentti:

  1. Mukavaa ja iloista tulevaa vuotta 2013 teille ihastuttaville beagletytöille!

    Toivottelee Pimun ja Typyn emäntä + tytöt itse myös!

    VastaaPoista