Sivut

lauantai 1. joulukuuta 2012

Luminen (ja kylmä) päivä

Tänään ei ole enää myrskynnyt, mutta lunta on satanut silti reilusti ja hirmu kylmäkin on. Sisko pääsi aamulla irtilenkille metsään kahdestaan Mamman kanssa. Siskolla oli uusi villapaita päällä, mutta silti sen pienet tassut oli vähän palelleet ja liikkuminen ollut välillä tyyliä askel askel hyppy, askel askel hyppy...


Minä en päässyt metsälenkille selän takia, mutta Mamma käppäili minun kanssa kaukaloon tarkoituksena ottaa pitkästä aikaa vähän tokotreeniä. Ei me sitten kuitenkaan treenattu, koska minua paleli niin kamalasti, etten halunnut edes heittää tavallista nuuskuttelulenkkiäni kaukalossa. Kävin vain muutaman metrin päässä haistelemassa ja sitten tulin Mamman viereen tärisemään ja pyysin, että mentäisiin kotiin lämpöiseen.

Kotiiiiiiiin!

2 kommenttia:

  1. Hei,
    kiitos kommentista blogissani, tulin vastavierailulle.

    Voi mitä ihania Nuuskumuikkusia täältä löytyykään. Meidän edellinen koira oli myös beagle ja siksi olen edelleen niihin päin kallellaan, vaikka nykyään mäyriksen omistaja olenkin.
    Kylmä ilma tosiaan on täälläkin, juuri nytkin on yli -21 astetta. Villapaita on koirallekin tarpeen, meillä vaan Elli ei pidä pukemisesta, joten se aiheuttaa omat hankaluutensa. Lyhyitä piipahdustuokioita ulkona, jotta se saa tarpeensa tehtyä.

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno villapaita! Ja sille on ollut nyt tarvetta. Meidänkin isokorvien varpaat vähän palelee vaikka yleensä beaglet eivät pakkasista hätkähdä. Mutta parempi näin kuin se ainainen kurakeli. Hyvää Itsenäisyyspäivää koko teidän porukalle!

    Pimu, Typy ja emäntä

    VastaaPoista