Blogissa on ollut nyt aika hiljaista, mutta se johtuu vain siitä ettei meidän elämään kuulu mitään ihmeellistä. Edellisen kirjoituksen aikoihin käyttäydyin aika huonosti ja Mammalla meni minuun monesti hermo, koska en kertakaikkiaan totellut sitä missään kohtaa. Olin myös edelleen apea enkä lenkeillä välillä halunnut tehdä muuta kuin jäystää keppejä. Lopulta Mamma sitten huomasi, että meillä on aikamoinen johtajuusongelma tässä talossa. Ihan huomaamatta minä olin ottanut johtajan paikan, kun ihmiset ei sitä selvästikkään osanneet. Mamma päätti sitten laittaa asiat järjestykseen ja ottaa johtajuuden minulta takaisin.
Lenkit meillä menee nykyään tietyn kaavan mukaan. Lenkin alussa käytetään 5-10minuuttia vapaaseen haisteluun ja namien etsintäleikkiin ja pissitykseen. Sitten lähdetään liikkeelle ja silloin ei enää saa jäädä keppejä jäystämään eikä haistelemaan vaan silloin pitää kulkea Mamman tahtia. Koska olen vielä pieni, en jaksa aina keskittyä kovin kauaa, joten ensimmäinen kulkemisosuus ei ole kuin 15-20 minuuttia ja sitten pidetään taas haistelutauko. Sitten jatketaan vielä jonkin aikaa kulkemista. Lenkin jälkeen saan ruuan. Tämmöisiä lenkkejä on tarkoitus tehdä kolme päivässä, mutta ihmiset on vähän lipsunut siitä nyt kun Mamma on kipeä ja Isukin on hoidettava lenkitys.
Nykyään minä kunnioitan Mammaa jo paljon enemmän ja tottelen sitä mielelläni. Mamma on myös huomannut miten johtajuuden ottaminen minulta tekee minut paljon iloisemmaksi ja pirteämmäksi. En en ole apea ja leikin välillä jopa itsekseni ja puuhailen omiani. Ollaan pikkuisen harjoiteltu myös pyörän kanssa lenkkeilyä, mutta vain vähän koska olen vielä liian pieni siihen. Minä innostun pyörästä nyt jo ihan hirmuisesti ja yritän roikkua polkijan lahkeissa ja syön omaa hihnaani, mutta minusta se pyörä on vaan superhauska! Ihmiset ei koskaan juokse minun kanssa ja minä haluan juosta. Pyörän kanssa saan juosta, vaikka Mamma yrittääkin rauhoitella minua niin, että vain ravaisin vierellä enkä laukkaisi kuin heikkopäinen hevosenvarsa.
Nyt kun kevät tulee, en pääse tietenkään enää jäälle vapaana juoksemaan, eikä Mamma uskalla päästää minua enää muualle irti. Koirapuistossa saisin tietysti olla vapaana, mutta ihmiset ei enää vie minua sinne niin paljon, sillä minua ei huvita juosta siellä vaan alan vain syömään keppejä (siis tosiaan syömään, ihan massuun saakka). Jos Mamma yrittää kieltää minua, lähden vain karkuun. Minusta se leikki on hauska, mutta Mammasta ei.
Ensi kuussa meillä on ohjelmassa MEJÄ:n alkeiskurssi. Eli siis metsästysjäljestystä. Mennään Mamman kanssa viikonlopuksi metsästysmajalle jonnekkin Mikkelin korpeen, jossa sitten treenataan mejää ensin lauantaina 12-21 ja sunnuntaina 8-17 eli täydet työpäivät. Uskon kuitenkin olevani jo superjäljestäjä, sillä leikin namien etsintää Mamman kanssa monta kertaa päivässä, eli olen jo melko hyvä nenänkäyttäjä. Ainoa ongelmani on liika innostus, jolloin saatan kävellä namin yli, enkä silti huomaa sitä koska vauhtia on liikaa.
Pahoittelen tämän tekstin kuvien puutetta, mutta minusta ei nyt vaan ole otettu uusia kuvia vähään aikaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti